Unettoman, ajatustäyteisen yön päätteeksi päätin luoda blogini tänne vuodatus.netiin. Kirjoittamisharrastuksesta on kulunut jo vuosia aikaa, mutta kyllä ajan kanssa päästään jyvälle taas, miten sanan miekkaa käytetään.

Elän monessa mielessä kahden maailman rajalla. Sairastan sairautta, joka vääristää maailman välillä korkkiruuviakin kierommaksi. Elämä on tasapainoittelua sairaan ja terveen mielen välillä. Tasapaino löytyy, kun oppii elämään sairauden ehdoilla. Ja se saattaa merkitä suuria muutoksia elämässä ja luopumista itselle tärkeistäkin asioista.

Kahden maailman rajalla toteutuu myös tasapainotellessa omien uskonkäsitysten kanssa. Elämä uskontoa tunnustavana agnostikkona on kipuilua kahden maailman rajalla. Oikeassa olosta ei voi koskaan olla varma.

Elämä kahden maailman rajalla näkyy myös kaukosuhteessani, jossa kaksi kulttuuria kohtaa toisensa uniikilla tavalla. Kaukosuhde on positiivisten ihmisten ja kovan stressinsietokyvyn omaavien laji, jossa yritetään viimeiseen asti ja sen ylikin.

Kahden maailman rajalla kuljen ja välillä ylitän rajani. Sairaudessa rajan ylittäminen pysäyttää koko elämän ja joutuu pohtimaan uudelleen, miten tästä pääsee eteenpäin ja usein koko elämä menee uusiksi. Joutuu rakentamaan pirstaleista eheän kuvan itsestä. Mutta jokaisesta takapakista noustaan entistä vahvempana.

Uskonkäsitysten kanssa, rajan ylittäminen epäilyksen suuntaan saa pohtimaan onko tässä mitään järkeä. Mutta toisaalta, aina on uskonut tiettyihin asioihin ja haluaa uskoa, mutta onko usko totta, kun toimii niin kuin omien uskonkäsitysten mukaan ei saisi toimia? Vai ovatko ne edes omia uskonkäsityksiä, kun on kasvanut tiettyyn uskon malliin eikä ole koskaan ollut mahdollista kyseenalaistaa uskomuksiaan kunnes vasta kun on omillaan ja poissa muiden vaikutuspiiristä?

Kulttuurien rajojen ylittäminen on mielestäni parhainta rakkautta mitä voi löytää. Mikä voisi olla hienompaa kuin rakastaa toista välittämättä erilaisista uskonkäsityksistä ja kulttuurieroista sekä huomata kuinka samanlaisia ollaan vaikka asutaan eri puolilla maapalloa. Ihmisluonnon lainalaisuudet kun pätevät kulttuurista toiseen. Mahtavinta on huomata rakkauden kasvavan päivä päivältä. 

Kahden maailman rajalla ei ole helppoa. Mutta en kadu hetkeäkään, jonka olen viettänyt siellä. Sillä mitä enemmän hapuilen ja horjun askeleissani, sitä enemmän kasvan ihmisenä.